Vuonna 1917 lähes kaikki suomalaiset halusivat itsenäisyyden. Suomalaiset olivat kuitenkin täysin eri mieltä siitä, millainen Suomen valtion ja yhteiskunnan pitäisi olla. Syksyllä 1917 Suomen kansa oli jakaantunut peruuttamattomasti kahtia. Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden vuoden 1917 viimeisenä päivänä. Vain kuukausi sen jälkeen Suomen yhteiskunta romahti ja maa ajautui sisällissotaan. Sodassa olivat vastakkain poliittinen vasemmisto ja oikeisto, työläiset ja porvarit, punaiset ja valkoiset.
Suomen sisällissota ei alkanut yllättäen. Kansa oli alkanut jakaantua kahtia jo kauan ennen syksyä 1917. Sodan pitkän aikavälin syyt ulottuvat aina 1800-luvulle asti.
Suomen talous alkoi kasvaa 1800-luvun puolivälin jälkeen. Kulkuyhteyksiä parannettiin, ja Suomi alkoi teollistua vähitellen. Sääty-yhteiskunta hajosi, ja sen tilalle tuli teollisen aikakauden luokkayhteiskunta. Siinä ihmisen aseman ja arvon määräsi varallisuus eli se, kuinka paljon ihmisellä oli omaisuutta. Luokkayhteiskunnan alimmalla tasolla olivat työläiset, joilla ei ollut mitään omaisuutta.
Kaupunkien työläiset elivät surkeissa olosuhteissa. Työpäivät olivat pitkiä ja palkat matalia. Työläiset yrittivät parantaa asemaansa liittymällä yhteen ja perustamalla ammattiyhdistyksiä. Vuonna 1899 työläiset perustivat oman puolueen, jonka nimeksi tuli Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP). SDP ei pystynyt kuitenkaan vaikuttamaan politiikkaan, koska työläisillä ei ollut oikeutta osallistua säätyvaltiopäiville. Säätyvaltiopäivät oli Suomen kansanedustuslaitos. Siellä olivat edustettuina vain sääty-yhteiskuntaan kuuluneet ryhmät: aateliset, papit, porvarit ja talonpojat. Työläiset eivät kuuluneet mihinkään säätyyn, vaikka he olivat suurin ryhmä yhteiskunnassa.
Teollistuminen ja talouden kasvu vaikuttivat myös maaseutuun. Teollisuus tarvitsi paljon puuta raaka-aineeksi ja maata omistavat talonpojat alkoivat myydä sitä. Sen seurauksena talonpojat rikastuivat ja heidän yhteiskunnallinen asemansa parani. Samaan aikaan väestö kasvoi, eikä maata riittänyt kaikille. Maaseudulla asui koko ajan enemmän ihmisiä, jotka eivät omistaneet maata. Talouden kasvu ei hyödyttänyt heitä, vaan he pysyivät köyhinä. Tuloerot kasvoivat ja ihmiset jakaantuivat kahteen luokkaan: maata omistaviin talonpoikiin ja maaseudun työläisiin, joilla ei ollut omaisuutta.
Esimerkiksi torpparit olivat maaseudun työläisiä. He vuokrasivat talonpojalta mökin ja maata, jossa he viljelivät viljaa tai kasvattivat karjaa. Torpparit maksoivat vuokran tekemällä töitä talonpojan pelloilla. Torpparit joutuivat elämään jatkuvassa epävarmuudessa. Talonpojat saattoivat milloin tahansa korottaa vuokraa tai irtisanoa sopimuksen. Epävarmuutta lisäsi se, että vuokrasopimukset tehtiin usein vain suullisesti. 1900-luvun alussa vuokrasopimusten irtisanomiset yleistyivät ja monet torpparit joutuivat jättämään kotinsa.
Vielä torppareitakin huonommassa asemassa olivat loiset. Loiset olivat kodittomia ihmisiä, jotka kiersivät talosta taloon ja tekivät työtä ruokapalkalla. 1900-luvun alussa torpparit ja loiset alkoivat kannattaa poliittista vasemmistoa, koska se lupasi antaa heille omaa maata.
Vuonna 1906 Suomi sai eduskunnan, joka valittiin yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella. Nyt myös työläiset ja maaseudun köyhät ihmiset saivat oikeuden äänestää ja vaikuttaa yhteiskuntaan. Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa Suomen Sosialidemokraattinen Puolue valittiin suurimmaksi puolueeksi. Ihmiset olivat toiveikkaita ja odottivat, että työläisten ja torpparien asemaa voidaan parantaa politiikan avulla. Uudistukset eivät kuitenkaan edenneet, koska Venäjän keisari hajotti eduskunnan jatkuvasti. Sen seurauksena monet työläiset pettyivät demokratiaan ja alkoivat vaatia, että uudistuksia pitää toteuttaa muilla keinoilla.