Saksassa ei hyväksytä erilaisuutta

Hitlerin Saksassa ei hyväksytty erilaisuutta tai erilaisia mielipiteitä. Jos joku vastusti Hitleriä, hän joutui vankilaan tai hänet tapettiin. Hitlerin vainojen kohteeksi saattoi joutua myös pelkän erilaisuuden takia: jos oli esimerkiksi juutalainen, tummaihoinen, homoseksuaali, vammainen tai mielisairas.

Natsien ideologiaan kuului rotuoppi. Se tarkoittaa, että ihmiset jakaantuvat eri rotuihin. Hitlerin mielestä saksalaiset eli arjalaiset olivat kaikkein ylin rotu ja heidän oikeutenaan oli johtaa maailmaa. Tummaihoiset ja juutalaiset olivat taas alempia rotuja. Heitä eivät koskeneet samat ihmisoikeudet, eivätkä he saaneet saada lapsia arjalaisten kanssa. Hitlerin mielestä rotujen sekoittuminen oli ollut syy Saksan heikkouteen ja tappioon ensimmäisessä maailmansodassa. Rotuopin mukaan myös suomalaiset olivat vähempiarvoinen rotu.

Tiede on myöhemmin todistanut, että rotuoppi ei ole totta. Kaikki maailman ihmiset ovat perimältään niin samanlaisia, ettei ihmisryhmiä voida jakaa eri rotuihin. Ihmisoikeudet koskevat kaikkia maailman ihmisiä samanarvoisesti. 1930-luvulla monissa Euroopan valtioissa uskottiin kuitenkin rotuoppiin.

Propagandakuva, joka kertoo rotujen sekoittumisen vaaroista.

1920-luvun propagandakuva, joka kertoo rotujen sekoittumisen vaaroista.

1930-luvulla Saksassa alettiin aktiivisesti vainota kaikkia ihmisiä, jotka eivät olleet Hitlerin ihanteen mukaisia. Hitler halusi tuhota kaiken erilaisuuden ja heikkouden. Hän halusi luoda vahvan, yhtenäisen kansan.

Aluksi rotuoppia levitettiin kansan keskuuteen propagandan avulla. Esimerkiksi julisteissa ja lehdissä kerrottiin, että juutalaiset ovat pahoja ihmisiä. Koulujen oppikirjat kirjoitettiin uudestaan. Historian tunneilla luettiin Saksan kunniakkaasta menneisyydestä. Matematiikassa saatettiin esimerkiksi laskea, kuinka paljon yksi vammainen lapsi maksaa Saksan valtiolle ja kuinka paljon valtio säästäisi, jos vammainen kuolee.

"Ikuinen juutalainen". Julisteella mainostettiin juutalaisiin liittyvää propagandanäyttelyä vuonna 1937.

”Ikuinen juutalainen”. Julisteella mainostettiin juutalaisista kertovaa näyttelyä vuonna 1937.

Poikien piti liittyä natsipuolueen nuorisojärjestöön Hitler Jugendiin. Siellä pojille opetettiin sotilaallista kuria ja rotuoppia. Pojista haluttiin kasvattaa vahvoja sotilaita. Tytöille oli oma nuorisojärjestönsä Bund Deutscher Mädel. Tytöt haluttiin kasvattaa äideiksi, jotka synnyttävät mahdollisimman paljon lapsia. Tyttöjen kouluttamista ei pidetty tärkeänä. Heille opetettiin lastenhoidon ja ruoanlaiton lisäksi natsien propagandaa ja rotuoppia.